Habbo Wikia
Advertisement

Ducketit ovat hotellin tuorein valuuttalisäys. Niitä saa joka päivä kirjautuessa Habboon. Ansaittava määrä riippuu aina tunnuksen edellisen päivän aktiivisuudesta. Ducketteja voi olla tavallisilla käyttäjillä kerrallaan maksimissaan 1300, mutta HC-jäsenillä määrä on 2600.

Aikoinaan ducketeilla pystyi vuokraamaan tavaroita, ostamaan tapetteja ja maisemia sekä hahmoefektejä. Lemmikkikissan ostaminen onnistui myös ducketteja käyttämällä. Tavaroiden vuokra-aika kesti viikon.

Nykyään ducketit on kuitenkin sekoitettu osaksi katalogin ostokulttuuria. Niitä pystyy kolikoiden tapaan käyttää valittujen tavaroiden ostamiseen joko yksinään ducketteja hyväksikäyttäen tai vastoin yhdessä kolikoiden kanssa. Ducketeilla ostettavia tavaroita löytyy melkein jokaisesta katalogin tavarakategoriasta. Valuuttaa voi hyödyntää myös huoneen mainostamiseen.

Historiaa[]

Ducketit tulivat osaksi hotellin valuuttasysteemiä vuoden 2013 helmikuussa. Tuolloin ne toimivat yllä mainitulla vuokrausperiaatteella. Niiden enimmäismäärä oli tuolloin vielä 650 tavallisilla käyttäjillä ja 1300 HC-jäsenillä.

Vuoden 2016 elokuussa ducketien vuokrausominaisuus kuitenkin korvattiin muuttamalla valuutta kolikoiden mallin mukaan osaksi katalogin ostokulttuuria. Muutoksen myötä niillä pystyi siis ostamaan joitakin valittuja tavaroita ihan ikiomaksi. Ducketien enimmäismäärä oli vielä tuolloin alkuperäisen kaltainen, joskin se muuttui nykyiseen muotoonsa samaisen vuoden lokakuussa.

Advertisement